Spiderverse on visuaalinen mestariteos
Menin kavereideni kanssa katsomaan Across the Spiderverse 15.6.23 ja en ole saanut turpaani kiinni tästä duologiasta sen jälkeen. En ollut nähnyt Into the Spiderverse ennen kuin menin katsomaan toisen osan, mutta tiesin sen perusjuonen ja päähahmot joten uskoin, että selviäisin. Ja voi pojat kuinka minä selvisinkään.
Ehkä spoileri varoitus eteenpäin?
Nyt olen siis tottakai nähnyt molemmat Spiderverse-elokuvat ja vaikka TikTokkini ForYou -page on täynnä Hobie Brownia, niin molempien elokuvien paras osa oli niiden visuaalinen kauneus. En valitettavasti voi näyttää mitään videoita, koska copyright, mutta jokainen joka on nähnyt elokuvat ymmärtää mitä tarkoitan.
En haluaisi olla näiden teoksien animaattori
Ensimmäisessä elokuvassa suurimman spotlightin varasti kuinka
animaattorit olivat sekoittaneet 2D ja 3D -animaatiotyylejä. Hauskat
leikittelyt kuvakulmilla ja kameranleikkauksilla, sarjakuvalliset
effectit ja reaaliset ilmeet sekä aidontuntuiset hahmot. Luin jostain,
että animaattorit ja visuaaliset suunnittelijat kuvasivat itseään
todellisten ilmeinen ja eleiden saavuttamiseksi. He olivat myös
animoineet tiettyjä hahmoja aivan omilla tyyleillään. Esimerkiksi Miles
Molares ja Hobie Brown. Yleensä kaikki hahmot liikkuvat aina framen
mukana, eli frame muuttuu ja hahmo liikkuu. MUTTA, Miles on animoitu 2:1
ja Hobie 3:1 (Hobien kitara 2:1 ja ääriviivat 1:1) (tekijät kuitenkin
sanoivat, että: Näitä sääntöjä voidaan kuitenkin aina rikkoa, koska Hobie on Hobie.) Miles liikkuu aina joka toinen frame, ja Hobie joka kolmas. Jokaisen hahmon oma liikkumistyyli: Miguel O'Haran ääriviivat ja "vauhtiviivat" (jotka on piirretty joka frameen käsin!) sekä jokaisesta hänen liikkeestään näkee kuinka täynnä voimaa se jätkä on, Gwenin värit välillä ns. vesivärimäinen blendaus ääriviivojen yli sekä hänen todella sirot ja elegantit liikkeet jopa taistelun keskellä, Pavitrin sarjakuvamaiset liikkeet ja värit - sekä hänen luonnostaan hyvät hiukset ja en edes usko, että minun tarvitsee puhua paljon Hobiesta - oikeasti, katsokaa edes yksi YouTube-video niin tiedätte mistä puhun.
Jokainen universumi - mwah
Toinen asia oli kuinka jokainen oma universumi oli tehty täysin omalla
tyylillään. Milesin New York oli juuri se 2D/3D, mikä on meille kaikille
tutuin. "Sinipuna" tehosteet näkyvät todella useasti maisemakuvista Manhattanin ja Brooklynin yllä, joka tuo kohtauksiin tunnelman, mitä life action -elokuvat eivät pystyisi edes saavuttamaan. Gwen Stacyn universumi on tehty kokonaan vesiväreillä, jotka
muuttuvat hänen tunteidensa mukaan. Tausta, ihmiset ja kaikki hänen ympärillään vaihtaa sävyjä vaaleanpinkistä, siniseen, oranssiin ja takaisin. Sekä heijastukset, joilla on aina syvempi tarkoitus - holy cow. (esimerkiksi se, kun Gwen katsoo itseään ikkunasta, eikä näe itseään, Gwen Stacyä, vaan Spider-Womanin.) Mumbattanin kirkkaat värit ja sarjakuvallinen tyyli, vahvat ääriviivat ja mainitsinko jo kirkkaat värit? Spider-Punkin universumista emme pääse näkemään paljoa, mutta se näyttää täysin sanomalehdistä tehdyltä ja tiedän, että se edustaa Lontoota, joka on hauska vaihtelu New Yorkiin verrattuna. Miguel O'Haran universumista näemme todella vähän, ja niissäkin se on piirretty kahdella aivan eri tyylillä. Toinen on todella vanhanaikainen sarjakuva ja toinen hieman Gwenin tapainen vesivärimaailma.
Toiset vihaavat, toiset rakastavat:
Molempien elokuvien ihmisten monipuolisuus. Spiderverse kirjoittajat (onneksi) käyttivät tuttua taktiikkaa hahmo ensin.
(mikä on valitettavasti vähentynyt mainstream-mediassa) Hahmo ensin
tarkoittaa, että kirjoittajat eivät aloita uuden henkilön tekemistä
heidän ulkonäöllään, vaan luonteellaan ja tavoitteillaan. Ulkokuori
muodostuu myöhemmin ja usein se ei ole edes tärkeää. Minun, joka on
valkoihoinen ja etuoikeutettu cis-nainen on todella helppoa puhua
monimuotoisuudesta, enkä ole edes varma saisinko puhua siitä ilman, että
joku suuttuu. Mutta rakastin sitä, kun Pavitr
Prabhakar saapui ruudulle Mumbattanissa tai kuinka Hobie Brown otti
maskinsa pois ja kuinka he antoivat Gwen Stacylle oikeasti lihaksia. En
voi korostaa kuinka iloinen olin huomatessani, ettei hänen jalkansa
olleet tikkuja, kuten useimmilla naisilla on isoilla kankailla. En kiistä, etteikö Gwen olisi todella siro ja hoikka, mutta urheilelevana tyttönä rakastan huomata, että hänen figuurinsa tulee lihaksista eikä vain geeneistä. Sekä
saanko puhua Jessica Drewsta. Afroamerikkalainen viimeisillään raskaana
oleva nainen, JOKA OLI SPIDER-WOMAN. Leukani loksahti auki kun hän tuli
Miguel O'Haran kanssa ruudulle. Jessica, mikä bae. Haluaisin lopettaa
tämän osion sillä, että Peter B. Parker on aivan kuin oma isäni.
(ensimmäisessä elokuvassa enemmän)
En ole missään nimessä tyhmä ja tiedostan, että monipuolisuutta saisi olla todella paljon enemmän. Mutta se mitä tässä nyt hehkutan on se, kuinka hahmon ainoa luonteenpiirre tai ratkaiseva tekijä ei ole hänen ihonvärinsä tai silmiensä muoto, vaan ne ovat vain yksi osa hahmon koko kokonaisuutta. Internetissä on kuitenkin kritisoitu, että Spider-verse olisi täynnä "pakotettua monipuolisuutta" (eng. "forsed diversity"). Itse kuitenkin toivon, ettei tämä olisi asian oikea laita, vaan hahmoja ei olisi luotu vain uusien etnisten taustojen takia.
(kuva :https://www.polygon.com/23752913/miles-morales-live-action-movie-vs-spider-verse )
Maisemakuvia, joita löysin netistä ja ajattelin, että ne olisivat jakamisen arvoisia.
